Jokainen kansanedustajaksi pyrkivä tekee parhaansa vaalityössään tullakseen valituksi. Kilpailu äänestäjistä käydään tarinoiden välillä. Tarinat taas ovat vain tarinoita niin kauan, kunnes ne koeponnistetaan eduskunnassa.

Usein äänestäjä erehtyy luulemaan, että kansanedustajan tekemä lakialoite on vähän kuin laki tai lähellä lakia. Tosiasiassa yksittäisistä lakialoitteista ei juuri mikään menesty asiantuntijakuulemista pidemmälle (vaikka siinä olisi jopa yli sadan edustajan allekirjoitus). Kuulemisten jälkeen lakialoite jätetään ”lepäämään”, ja lepääkin laatikossa aina vaalikauden loppuun saakka, jolloin se raukeaa. Jos kuitenkin hallitukselta tulee ministerin esitys kyseisestä aihealueesta, kansanedustajan lakialoite liitetään käsiteltäväksi yhdessä ministeriössä valmistellun lakiesityksen kanssa. Vain siten lakialoitteista on hyötyä, mutta tällöinkin määräävä tekijä on ministerin tahto.

No miksi sitten aloitteita tehdään? Kansanedustaja tekee aloitteen saadakseen nostettua esimerkiksi lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä langetettavien rangaistuksien pituudet julkiseen keskusteluun. Toinen syy voi olla halu osoittaa äänestäjilleen, että on yrittänyt saada vaalipiiriin jonkin rakennushankkeen, josta paikallislehti kirjoittaa suurin kirjaimin.

Kansanedustajalla on todellistakin vaikutusvaltaa. Hallituksessa pelimerkkejä on enemmän kuin oppositiossa.

Budjettivallan osalta peli pelataan valtionvarainvaliokunnassa. Joka vuosi budjetin käsittelyn yhteydessä valtionvarainministeri jättää talousarvioon määrärahan, joka kohdistetaan vasta eduskunnassa. Tällä vaalikaudella budjetin jakovara oli kolmena vuonna 40 miljoonaa ja viime vuodenvaihteessa 60 miljoonaa euroa. Kohdistus neuvotellaan joulun alla hallituspuolueisiin kuuluvien valtionvarainvaliokunnan vastuuhenkilöiden kesken. Tämä on rivikansanedustajalle ainut suora mahdollisuus käyttää budjettivaltaa.

Osallistuin hallinto- ja turvallisuusjaoston puheenjohtajana näihin neuvotteluihin hallitusaikanamme vuosina 2015 ja 2016. Kokemukseni mukaan kokoomuksen ja keskustan intressi oli pääsääntöisesti tehdä kosmeettisia korjauksia kohteisiin, joista valmiiksi leikattiin. Ministeriössä nipistettiin koulutuksesta kymmeniä miljoonia, ja valiokunnassa heitettiin 2 miljoonaa takaisin ryhmäkokojen pienentämiseen aivan kuin se auttaisi jotakin.

Perussuomalaiset kohdistivat päätösvallassaan olleen osuutensa aina sinne, missä arvioimme näin pienillä rahoilla olevan eniten vaikutusta yksilöihmisen hyvinvointiin. Panostimme köyhimpiä ja heikoimpia tukevaan järjestötyöhön, mistä kerrotaan lisää tässä lehdessä.

”Suomen suurimman kivihäkin” ulkopuolisesta maailmasta löytyy vaikutusmahdollisuuksia niille, jotka eivät pelkää tarvittaessa edustaa kansaa myös yksilötasolla – satunnaisten virkamiesten ärsyyntymisestä huolimatta. Oman kokemukseni mukaan ruohonjuuritason keskustelut yksilöihmisen tai ryhmän saamasta kohtelusta tuovat parhaiten konkretiaa poliitikon työhön. Seurauksena on osaltaan kiitosta kaikille, jos asiat korjaantuvat keskusteluilla.

Ryhmässä on voimaa. Hallituspuolueissa eduskuntaryhmä kuulee viikoittain ministeriensä tekemästä työstä ja niistä lakiesityksistä, joita on tulossa eduskuntaan. Jos ministerin esitys ei miellytä, edustajat voivat saada ministerin vetämään esityksen pois tai muuttamaan sitä paremmaksi.

Vaalikauden ensimmäisenä vuotena perussuomalaisten eduskuntaryhmässä puolet edustajista eivät hyväksyneet hallituksen esitystä eläkeläisten asumistuen liittämisestä yleiseen asumistuen piiriin. Tämä olisi tarkoittanut 90 miljoonan leikkausta eläkeläisten lompakkoon. Muutos ei hallituskumppaneille kelvannut ilman vastinetta. Lopulta asumistuen leikkausesitys kaatui vasta siinä vaiheessa, kun perussuomalaiset ministerit hyväksyivät kokoomuksen sote-uudistukseen vaatiman yksityistämismallin. Joten aika halvalla antoivat silloiset ministerimme periksi Sipilälle ja Stubbille.

Jos lakeihin mielii vaikuttaa muutoinkin kuin lehtien otsikoissa, on puututtava peliin jo valmisteluvaiheessa. Jokaisessa hallituspuolueesta löytyvät taustajoukot, jotka käyvät läpi kaikkien ministeriöiden lakiluonnoksia. Hallitusaikanamme perussuomalaisten Sakari Puisto vastasi nuorisoon liittyvistä lainsäädäntöluonnosten tarkastamisesta ja minä nuorisopuolen vastaavana edustajana kävin esitykset myös läpi. Ammattikoulu-uudistuksen valmistelussa huomasin, että opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok) ei useista tapaamisista huolimatta ollut kirjoittanut hallituksen esitystä siihen muotoon, että se auttaisi ammattikoulupudokkaita millään tavoin. Tämän jälkeen alkoi esitystenvaihtoviikot. Kirjoitin omat kappaleeni lakiin, ja Sakarin kautta ne menivät taksaisin Sannin taustajoukoille pureskeltavaksi. Kirjeenvaihtoa käytiin useampi kuukausi, koska en osaltani hyväksynyt esitystä ilman mainintaa siitä, että koulut voivat käyttää varojaan oppilaan ohjaamiseen kolmannen sektorin järjestämille koulutuspolulle sen sijaan, että pudottaisivat heidät ulos koulusta. Tuolla kertaan opetusministeri antoi periksi ja hyväksyi vaatimukseni, sillä hän ei halunnut viivästyttää lain läpimenoa enempää. Järjestely tietenkin edellytti sitä, että oma ministerimme suostui ”seisomaan lain päällä”, kunnes sai minulta kuittauksen.

Vastaavasti taksiuudistuksen yhteydessä vastaavanlaista vääntöä esityksen parantamiseksi ei taustalla tainnut käydä kukaan.  Moni esiintyi asian tiimoilta julkisuudessakin, kuten liikennevaliokunnan puheenjohtaja Ari Jalonen, mutta siitä huolimatta eduskunnalle tuotu esitys oli täysin kelvoton.

Perussuomalaisten silloiset ministerit olisivat voineet estää esityksen saapumisen eduskunnan käsiteltäväksi, mutta heitä ei asia riittävästi kiinnostanut. Taustalla oli haluttomuus asettaa hyvä hallitusyhteistyö uudelleen arviotavaksi.  Soini ei venettä halunnut keikuttaa kertaakaan. Taksilaista tuli susi autoilijoiden ja asiakkaiden kannalta siksi, että eduskuntaan päästettiin huono esitys käsiteltäväksi. Toisekseen liikennevaliokunnan hallituksen jäsenet eivät muuttaneet esitystä paremmaksi käsittelyn aikana. Syynä varmasti se, että harva jaksaa alkamaan vääntää ministeriään vastaan. Siinä joutuu pian harjattavaksi ja kauas hillopurkista.

No, miten opposition kansanedustaja voi eduskunnassa vaikuttaa? Lähinnä luomalla julkista painetta siinä määrin, että tilanne käy hallitukselle sietämättömäksi. Näin kävi esimerkiksi viime vuoden lopulla, kun valtiovarainvaliokunnassa jaettavana olevasta määrärahasta kohdistettiin 1,2 miljoonaa euroa ruoka-aputyöhön ja nettipedofilian vastaisesta projektista leikatut määrärahat palautettiin.

Muut itselleni tärkeät hallituksen esitykset kuten rahankeräyslupalainmuutos tulivat hallitukselta kohtuullisen hyvässä muodossa. Yhdelläkään opposition kansanedustajalla ollut sen esityksen sisältöön mitään muuta vaikutusmahdollisuutta kuin puhua asiasta valiokunnassa tai käytävällä kollegalleen. Esitys mahdollistaa kolehdin keräämisen edelleen myös niissä seurakunnissa, jotka eivät kuulu kirkkokuntaan.

Suurelta osin vaikutustyö oppositiossa vaatii kuitenkin pitkää pinnaa. Tehtävänä on tuoda esiin vaihtoehto, jotta seuraavissa vaaleissa kansalla on, mistä valita.

Suosittelenkin sinulle, hyvä äänestäjä, että tarkkailet tekoja puheiden sijaan. Loppujen lopuksi vallan kahvassa istuvat ministeritkin ovat kansan äänillä eduskuntaan valittuja. Pallo on sinulla.

Omalta osaltani olen valmis työskentelemään eduskunnassa myös seuraavan nelivuotiskauden, ja hyödyntämään viimeiseen pisaraan asti kaikki vaikuttamisen mahdollisuudet. Tämä siksi, että arvostan kotimaatani ja tiedän osaltani olevani siitä vastuussa.

Mika Niikko
perheenisä
kansanedustaja vuodesta 2011
yrittäjä vuodesta 1992
nuorisotyöjärjestön toiminnanjohtaja 2000-2011